Sä oot muuttunut, hassua miten mä tajusin sen vasta nyt. 

Vielä kesällä sä tulit vaikka toiselta puolelta kaupunkia mun luokse jos mä kaipasin sua. En ikinä kuullut sun valittavan väsymystäs tai muitakaan tekosyitä, miksi et olis päässyt tulemaan. Silloin sä annoit mun olla minkälainen tahansa, tuomitsematta. Sain käyttäytyä lapsellisesti, puhua tavalla jolla mä puhun, olla kenen kanssa mä halusin, kuulematta siitä minkälainen teini mä oon. Kaikki elokuvat ja ohjelmat suostuit katsomaan, kunhan mä tykkäsin niistä. Nykyään jos sua ei miellytä niin saan kuulla vaan huutoa. 

Yks asia sussa kuitenkaan ei oo muuttunu: mustasukkaisuus. Jokainen poika, josta puhun saa sut närkästymään. Huolimatta siitä mitä sanon et usko mua pätkääkään - sulla ei oo muhun mitään luottamusta. Ehkä se johtuu siitä, että et luota itseeskään, eikä munkaan suhun pitäis luottaa. Poika, joka on pettänyt jokaista tyttöystäväänsä, unelma poikaystävä. Koska mun vuoro tulee?

Eikös tämmöisiä poikia pitänyt välttää?

 Mä mietin joka päivä mun tilannetta. Mitä mä teen pojan kanssa, joka kohtelee mua välillä ihanasti, mutta sitten yhtäkkii jättää kokonaan huomioimatta. Jos oikeesti välittäis niin miksei silloin haluaisi nähdä? Mikä on niin tärkeä syy? Miksi ei osaa päästä irti?

Tää suhde oli jo alkumetreil kirottu. Tyttö ihastuu varattuun poikaan, onnistuu vahingossa erottamaan ne toisistaan, ja lukuisista riidoista, ilkeistä sanoista ja yhteenpaluista huolimatta rakastuu lopulta. Pahinta on se, että ei osaa kuunnella omaa ja ystävien järkevää puhetta, vaan tarrautuu: ilman poikaa elämä olisi vastenmielistä.

Joo siis tervetuloa lukemaan tätä blogia! Perustin tän tänne, koska jonnekkin mun on pakko saada sanottua mun asiani, ja rehellisesti ajattelen et uskon ettei mun kavereit kiinnosta, joten en sitä niille pakolla tuputa. Eikä teidän tarvitse näit lukea, mut saa toki :) hihiii