Sä oot muuttunut, hassua miten mä tajusin sen vasta nyt. 

Vielä kesällä sä tulit vaikka toiselta puolelta kaupunkia mun luokse jos mä kaipasin sua. En ikinä kuullut sun valittavan väsymystäs tai muitakaan tekosyitä, miksi et olis päässyt tulemaan. Silloin sä annoit mun olla minkälainen tahansa, tuomitsematta. Sain käyttäytyä lapsellisesti, puhua tavalla jolla mä puhun, olla kenen kanssa mä halusin, kuulematta siitä minkälainen teini mä oon. Kaikki elokuvat ja ohjelmat suostuit katsomaan, kunhan mä tykkäsin niistä. Nykyään jos sua ei miellytä niin saan kuulla vaan huutoa. 

Yks asia sussa kuitenkaan ei oo muuttunu: mustasukkaisuus. Jokainen poika, josta puhun saa sut närkästymään. Huolimatta siitä mitä sanon et usko mua pätkääkään - sulla ei oo muhun mitään luottamusta. Ehkä se johtuu siitä, että et luota itseeskään, eikä munkaan suhun pitäis luottaa. Poika, joka on pettänyt jokaista tyttöystäväänsä, unelma poikaystävä. Koska mun vuoro tulee?

Eikös tämmöisiä poikia pitänyt välttää?